Aamu alkoi mainiosti. Sain silmäni avattua jo kolmannen torkkunapin painalluksen jälkeen. Peilistä katsoi suht normaalin näköinen ihminen. Hienoa. Työmatkalla joku mukavannäköinen henkilö katseli minua pitkään ja hymyili. Ajattelin ensin että mulle nauretaan, mutta kun tämä toistui useampaan otteeseen, hämmennyin. Varmistin vielä että hymyily ei ole tarkoitettu jollekkin toiselle. Ei ollut. Totaalinen hämmennys ja lukkiutuminen. Vasta työpaikalla tulin ajatelleeksi, hymyilinkö takaisin, reagoinko näkyvästi? En. Tuijotin vain takaisin. Ai perkele sitä spekuloinnin määrää mielessäni, mitä olisin voinut tehdä!  Mietin vain tapahtuukohan tätä useinkin, mutta jos en vain huomaa sitä.. Tästälähtien lupaan yrittää olla tarkkaavaisempi. Jotenkin sitä vaan on unohtanut ikävien kokemusten myötä että joku voi olla kiinnostunutkin musta!

Töissä taas joku muori oli saanut päähänsä että hänen tukkansa on musta. Todellisuudessa rouvan haivenet olivat kylläkin vaaleanvihertävät. Totesin tämän vahingossa ääneen, ja rouva toisti itseään "Se on ihan musta!" Tyydyin siis siihen. (Näiden elintasoellien kanssa on turha lähteä kinaamaan mistään. Monet heistä ovat täysin valkoisenharmaita, mutta ovat päättäneet, että heillä esim. on "hirveesti punapigmenttiä." Asia selvä, asiakashan on tietenkin aina oikeassa.)  Ja rouvan pointti oli siis siinä että mun pitäisi myydä hänelle väri, jolla sen saa takaisin harmaaksi. Ilmoitin ystävälliseen sävyyn että meillä ei ole myytävänä kotivärejä, mutta rouva olisikin halunnut että sekoitan hänelle sellaisen värin että hän voisi sen laittaa sitten kotona. Selitin ettei sitä yhdellä värjäyskerralla saada takaisin ja minä en voi myydä ammattivärejä asiakkaalle kotiin. Riemu repesi tässä vaiheessa. Hänen "oma kampaajansa kyllä olisi myynyt, minä olin ammattitaidoton, varmaan joku opiskelija, tyylitön ja maahanmuuttaja(!?!)."  Keskustelu loppui tähän muorin vaappuessa pihalle. Jäi vaivaamaan että mistäköhän tämä krimiturkkihirvitys luuli minun olevan kotoisin. Omasta mielestäni näytän hyvinkin suomalaiselta, mutta ehkä silmäni ovat rodullisesti niin poimulla, että olen vain nähnyt harhoja. Ja sääli sitä "omaa kampaajaa", sympatiani ovat täysin hänen puolellaan.

Aamun positiivisuus oli täten kumottu.

Kotimatkalla kävin ostamassa mäyräkoiran. Päätin kerrankin viettää pikkulauantaita.

Näinollen olen nyt avannut blogini! *sunffaraafanffaraa*

Pidemmän aikaa harkinnassa ollut blogin kirjoittaminen on siis alkanut ja voisinkin heti ensimmäiseksi kertoa tärkeimmät detaljit itsestäni: Olen siis kampaaja, miespuolinen. Jep, outoa, eikö? Ärsytyskynnykseni ihmisten ja asioiden suhteen on suht matala joten odotettavissa tulee olemaan terapeuttista avautumista tekstin muodossa. Noin kerran kahdessa viikossa ,(kyllä, niin säännöllisesti) saan melkeinpä poikkeuksetta kaksi päivää kestävän kohtauksen jota ystäväni leikkisästi nimittävät "menkkaränkäksi". Oletettavasti tekstin määrä tulee tuolloin olemaan suurimmillaan.

Asun helsingissä. Teksteissäni esiintyvien ihmisten nimet ovat muutettuja, tai sitten eivät. En osaa luultavastikkaan jaksottaa tekstejäni. Valmislihapullat aiheuttavat minulle ilmavaivoja ja suola turvottaa. Pissa-kakkajutut ovat mielestäni hauskoja. Ja lempisanani on lampipolyyppi. Äitini on tehnyt minut teininä ja kasvatukseni on ollut vapaa. Pidän vissystä ja oluesta. Poltan liikaa tupakkaa. Olen kofeiiniherkkä ja alan nykimään jos juon liikaa kahvia.    Eiköhän tässä ollut tärkeimmät. Siirryn siis tämän päivän tapahtumiin.

Olin tänään vapaalla. Heräsin jo kolmen aikoihin päivällä. On ihan sama nukunko 6 vai 14 tuntuia vuorokaudessa, olen väsynyt jokatapauksessa. Paistoin kalapuikkoja ja kömmin takaisin sänkyyn. Tässä sitä maataan vieläkin kone kainalossa. Kohta alan yöunille, huomenna on aikanen herätys ja pitkä päivä.

Vapaapäivät on ihania.